Astangajooga kehon tehotreeniksi

Astangajooga kehon tehotreeniksi

Astangajooga kehon tehotreeniksi

Jooga on nostattanut suosiotaan viime vuosien aikana huimasti. Joogaa on toki harrastettu jo vuosikymmenet, mutta harrastelijaryhmä on kasvattanut kokoaan koko ajan viime vuosien aikana.

Jooga on todella hyvää harjoitusta niin keholle kuin mielellekin. Ei siis ihme, että jooga on nostanut suosiotaan, koska se on suhteellisen rauhallinen urheilun muoto. Joogaa voi harrastaa melkein milloin tahansa päivästä, eikä sitä tarvitse sitoa erityisesti aamuihin tai iltoihin. Joogata voi vaikka keskipäivällä ennen lounasta. Jooga ei myöskään vaadi suuremmin varusteita, joten sitä on helppo alkaa harrastaa. Lajiin riittää vain sopivan löysät urheilulliset vaatteet ja jumppamatto. Jumppamattoa on helppo säilyttää missä tahansa, eikä se vie paljoa tilaa. Jumppamatto kulkee myös kätevästi repussa mukana, jos joogaa haluaa harrastaa kodin ulkopuolella. Laji on siis helppo sisällyttää viikkokalenteriin, joko kerran viikossa tai vaikka useampana iltana viikossa.

Joogalajeja on monenlaisia. Jokainen joogasta kiinnostunut löytää varmasti itselleen sopivan joogalajin. Jooga ei ole sidottua henkilön kuntoon, painoon, pituuteen tai muuhunkaan fysiologiseen ominaisuuteen. Lajiin voi lähteä tutustumaan niin alipainosta tai ylipainosta kärsivä, tai vaikka henkilö, jolla on joitain urheilurajoitteita. Jooga sopii kaiken ikäisille, eikä joogaa tarvitse harrastaa niin sanotusti oman ikäisten seurassa vaan joogaa voi harrastaa melkein missä ryhmässä tahansa. Lähinnä joogalajin valitseminen on tärkeämpää kuin ikäryhmään katsominen. Joogaa on astangajoogaa, hatshajoogaa, yinjoogaa, vinyasa-jooga, hotjooga ja muutamia muita. Lajeista astangajooga on yksi suosituimmista. Astangajooga on todella tehokas treeni koko keholle. Astangajooga kehittää todella monia kehon osa-alueita.

Missä harrastaa astangajoogaa?

Missä harrastaa astangajoogaa?

Astangajoogasta on löydettävissä tietoa internetistä hyvät määrät. Internetissä kerrotaan astangajoogan yleisistä liikkeistä ja tämän joogalajin perusperiaatteista. Jos olet valinnut astangajoogan, sen jälkeen kun olet tutustunut eri joogalajeihin, on seuraavana kysymyksenä varmasti mielessä, että missä harrastaa astangajoogaa ? Internet lienee se helpoin paikka tutustua lajin harrastusmahdollisuuksiin. Monet urheilukeskukset tarjoavat astangajoogaa kokeitavaksi. Tällaisissa keskuksissa joogaa voi usein kokeilla ihan kokeiluluontoisesti kerran tai pari kertaa, ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Lajiin ei siis heti tarvitse välttämättä sitoutua ja maksaa vuosimaksuja tai muita maksuja.

Astangajoogaa voi hyvin harrastaa myös ihan omassa kodissa. Internetissä on hyvin löydettävissä ohjeita erilaisiin liikkeisiin. Eri liikkeisiin löytyy videoita ja ihan kirjallisia ohjeitakin. Netissä olevat ohjausvideot ovat myös todella hyviä, koska niissä saa ohjeet samalla, kun näkee ohjaajan tekevän samat liikkeet. Hyviä itselle sopivia videoita saattaa hetken joutua etsimään, koska tarjonta on verrattain laajaa. Ei siis kannata lannistua, jos ensimmäinen video ei olekaan mieleen. Jotkut joogavalmentajat tarjoavat netissä myös ihan joogavalmennusta. Nettivalmennuksessa valmentajan kanssa pääsee keskustelemaan ja häneltä voi kysellä hyviä neuvoja. Nettivalmennukset saattaavat olla hyvä vaihtoehto joogasalille menemiseen, jos ei halua poistua kotoa vaan mielummin harrastaa joogaa omassa olohuoneessa.

Osa joogavalmentajista on perustanut erityisiä joogasaleja. Tällaisilla saleilla harrastetaan yleensä vain joogan eri muotoja. Joogasalit ovat mielenkiintoinen vaihtoehto lajin harrastamiseen, koska tunnelma tällaisella salilla on aivan erilainen kuin esimerkiksi ihan tavallisella kuntosalilla. Joogasalilla tunnelma on yleensä jo sisäänastuttaessa hyvin rauhallinen. Rauhallinen tunnelma rauhoittaa jo hyvin mieltä ennen varsinaisen joogatunnin alkamista. Joogasaleilla on yleensä joko vuosimaksut, kuukausimaksut tai kertamaksut käytössä. Kannattaa siis miettiä, millaisen sopimuksen tekee salin kanssa. Astangajoogaa löytää myös ihan tavallisilta kuntosaleilta. Kuntosaleilla astangajoogaa ei välttämättä tarjota tosin kuin parina päivänä viikossa. Toisaalta kuntosaleilla voi harrastaa muutakin kuin astangajoogaa. Omat tuntemukset ja joogaamishalut on hyvä tunnistaa ennen kuin valitsee joogapaikkaa. Onneksi astangajoogaa on kuitenkin tarjolla todella monessa paikassa, joten harrastus ei jää paikasta kiinni.

Emmi

Kommentointi on suljettu.